Matkamiehen terveiset
No niin, nyt on reissattu. Kävin viikonloppuna Ruotsissa, ja metrojen, junien, bussien ja lentojen yhdistelmiin hurahtikin yhtäkkiä yli 10 tuntia suuntaansa. Halpalentoyhtiön käyttämät lentokentätkin sijaitsivat hieman kaupunkien ulkopuolella. Pariisi-Tukholma -lentoni oli itse asiassa Beauvais-Nyköping -lento.
No, muuten Örebron seminaari oli antoisa, vaikka myös aika rankka. Oli hauska tavata kavereita, joihin tutustuin kesällä samaan ohjelmaan kuuluvan kurssin aikana. Akateemisestikin oli ihan onnistunut reissu. Kaikkien osallistujien tutkimusaiheet olivat riittävän lähellä toisiaan, joten mielenkiintoa ja keskustelua syntyi puolin ja toisin.
Säätkin suosivat: Ruotsi ei ollut lainkaan marraskuinen, ja paksumpi talvitakki oli aivan turha. +11 astetta ja auringonpaiste yllättivät iloisesti.
Arho

4 Comments:
Kyllä te ootte murut sitten mahdottoman trendikkäitä. Tänään tli postissa uusin Trendin numero, jossa kehotettiin tarjoamaan joulumenyn alkuruoaksi ranskalaista Vichyssoise-keittoa! Vaan sellaista kai siellä Pariisissa on :).
By
Anonyymi, at 4:14 ip.
Mahtavaa! Arho meinaa nyt pakahtua viisauteensa :D
Hömps hömps Riikkuliini, kohta on talvi jo puolessa välissä ja me Suomessa. Sitten on kevät ja te tuutte kylään ja sitten onkin jo kesä. Ihkua! *pus*
By
Tuuli, at 11:54 ap.
Ja mikä parasta! Kohta on talvi puolessa välissä ja lunta ei näy eikä kuulu! Olisiko parasta jos ei tulisi lunta koko talvena! Aijai.
By
Anonyymi, at 12:33 ip.
Mä haluan kyllä lunta! Märkää, likaista, haisevaa Helsingin lunta, mutta lunta, antakaa meille kunta, oi jumalat!
By
Anonyymi, at 12:32 ap.
Lähetä kommentti
<< Home