Le beaujolais nouveau est arrivé!
Olen lähdössä perjantaina viikonlopuksi kokeilemaan pohjoisen talvea, tällä kertaa tosin Ruotsiin. Ohjelmassa on viikonloppuseminaari viehättävässä Örebrossa. Siellä esitettävän paperin viimeistely onkin vienyt aikani viime viikkoina.
No, ei onneksi niin täydellisesti, etten olisi ehtinyt maistelemaan kesän sadon ensimmäisiä viinejä, beaujolais nouveauta. Marjamehun makuiset viinit eivät välttämättä viineinä ole niin hienoja, mutta jokavuotinen tapahtuma ja hyörinä viinien ympärillä on silti hauskaa.
Lopuksi vielä erityisesti Elinalle mieliksi: ranskalainen jänis Boulognen metsässä. Ja ei, sillä ei ole valomiekkaa, vaan kuvassa on vain muutamia oksia etualalla häiritsemässä.
Raportoin sitten viimeistään viikonloppuna kansankodin tunnelmista,
Arho
No, ei onneksi niin täydellisesti, etten olisi ehtinyt maistelemaan kesän sadon ensimmäisiä viinejä, beaujolais nouveauta. Marjamehun makuiset viinit eivät välttämättä viineinä ole niin hienoja, mutta jokavuotinen tapahtuma ja hyörinä viinien ympärillä on silti hauskaa.
Lopuksi vielä erityisesti Elinalle mieliksi: ranskalainen jänis Boulognen metsässä. Ja ei, sillä ei ole valomiekkaa, vaan kuvassa on vain muutamia oksia etualalla häiritsemässä.Raportoin sitten viimeistään viikonloppuna kansankodin tunnelmista,
Arho

1 Comments:
Mahtava kuva! Ranskalainen jänis on kyllä ylväs eläin. Kiitos:)
By
Anonyymi, at 1:18 ip.
Lähetä kommentti
<< Home