Klubiskenen päänavaus.
Sataa. Sataa ja ropisee.

Se on ihan hauskaa vaihteeksi. Viime viikollakin oli niin kuuma, että olisin vaihtanut takaisin ohuempaan takkiin, ellei se olisi vastoin periaatteitani. Nyt on märkää ja aikas viileää. Kumisaappaat ovat tulossa Suomesta. Hai!
Meillä on uusi projekti. Museoprojektin lisäksi. (Eli pitää käydä vähintään yhdessä museossa joka viikko.) Olemme päättäneet tutustua Pariisin yöelämään. Täällä on mahtavia klubeja ja takuulla vaikka mitä keikkoja ja kemuja. Arho taisikin mainita joistain kemuista jo aikaisemmassa viestissä. Olemme nimittäin käyneet häpeällisen vähän baareissa syksyn aikana. Uusimman yökerhoprojektin puitteissa meidän on käytävä vähintään viisissä bileissä ennen joululomaa. Siinä onkin tekemistä! Käy urheilusta, kun joutuu valvomaan yli puolenyön.
Minä yritän mennä perjantaina kavereiden kanssa baariin, jossa on livemusiikkia ja tanssia. Olivat olleet siellä jo viime viikolla, ja oli ollut mahtavan hauskaa. Arho on suunnitellut dancehall-kekkereihin menoa, niitä on ainakin tässä ihan viereisellä kadulla. Lisäksi tässä lähellä on myös pari katua, joilla on erityisen paljon levykauppoja. Sieltä voisi käydä keräilemässä flyereita.
Kiinnostuneille kerrottakoon tässä ohessa, että levykauppoja on muuten aika paljon. Ne ovat myös kivasti erikoistuneet, on reggaeta, junglea, rokkia ja tietysti teknoa alalajeineen. Nämä vaan siis ihan tässä lähistöllä. Mukavaa seutua tämä itäinen Pariisi.
Tuuli

Se on ihan hauskaa vaihteeksi. Viime viikollakin oli niin kuuma, että olisin vaihtanut takaisin ohuempaan takkiin, ellei se olisi vastoin periaatteitani. Nyt on märkää ja aikas viileää. Kumisaappaat ovat tulossa Suomesta. Hai!
Meillä on uusi projekti. Museoprojektin lisäksi. (Eli pitää käydä vähintään yhdessä museossa joka viikko.) Olemme päättäneet tutustua Pariisin yöelämään. Täällä on mahtavia klubeja ja takuulla vaikka mitä keikkoja ja kemuja. Arho taisikin mainita joistain kemuista jo aikaisemmassa viestissä. Olemme nimittäin käyneet häpeällisen vähän baareissa syksyn aikana. Uusimman yökerhoprojektin puitteissa meidän on käytävä vähintään viisissä bileissä ennen joululomaa. Siinä onkin tekemistä! Käy urheilusta, kun joutuu valvomaan yli puolenyön.
Minä yritän mennä perjantaina kavereiden kanssa baariin, jossa on livemusiikkia ja tanssia. Olivat olleet siellä jo viime viikolla, ja oli ollut mahtavan hauskaa. Arho on suunnitellut dancehall-kekkereihin menoa, niitä on ainakin tässä ihan viereisellä kadulla. Lisäksi tässä lähellä on myös pari katua, joilla on erityisen paljon levykauppoja. Sieltä voisi käydä keräilemässä flyereita.Kiinnostuneille kerrottakoon tässä ohessa, että levykauppoja on muuten aika paljon. Ne ovat myös kivasti erikoistuneet, on reggaeta, junglea, rokkia ja tietysti teknoa alalajeineen. Nämä vaan siis ihan tässä lähistöllä. Mukavaa seutua tämä itäinen Pariisi.
Tuuli

8 Comments:
hei. loistava toi hai. niinku japaniaa ja kumisaapasta. suuria ajatuksia. menen töihin. saukkisau!
kirsikka
By
Anonyymi, at 7:31 ap.
AgenttiPosse on tulossa, rapatessa roiskuu, ihanaa! Hailla tai ilman. Ei kestä odottaa, breikki tulee NIIN tarpeeseen. Vietetäänkö itsepäisyysjuhlaa?
By
Anonyymi, at 9:21 ap.
mä olenkin tällainen sananikkari et keksin sanaleikkejä ihan vahingossa :)
agenttiposse sai postia, itsepäisyysjuhlat sai thumbs up, breikki jee!
By
Tuuli, at 11:02 ip.
Hei Tuuli!
En ole nähnyt sinua pitkään aikaan.
Toivoisinkin että laittaisit blogiin tuoreen kuvan itsestäsi. Hiukset ovat siinä toivottavasti hyvin näkyvillä.
halipusi terveisin
Make
By
Anonyymi, at 6:30 ap.
No hei Make :)
Katsotaan mitä Arho saa aikaiseksi. Kävinkin juuri eilen kampaajalla, ja maksoin itseni siitä kipeäksi, joten voisitte vähän ihailla mun tukkaa... :) Ja kohtahan me jo nähdäänkin, 21.12. tullaan Suomeen. Halit Makelle!
Tuuli
By
Tuuli, at 10:46 ap.
Mulla on niin ikävä teitä, että kuolen!
By
Anonyymi, at 12:17 ap.
Hei.
Pyrykin tahtoi kovasti matkalle Pariisiin, joten toivottavasti teitä ei haittaa että meitä on sittenkin tulossa kahden sijasta kolme.
Olemme sitten vastineeksi vaikka todella vähäpukeisia ettemme veisi niin paljon tilaa :)
Nähdään jouluna!
By
Anonyymi, at 12:36 ip.
Mennään kahville, kun tulette takaisin. Voidaan kertoa jännittäviä tarinoita elämästä. Tai siis mikä nyt lasketaan jännittäväksi:)
ps. olen 26:ta päivää polttamatta. Poltin kerran Suomeen tultuani, mutta nyt olen pitänyt tiukkaa linjaa.
By
Anonyymi, at 11:28 ap.
Lähetä kommentti
<< Home