Jäniksen näkökulma

Kävin pariisilaisessa eläinkaupassa. Kaupassa oli koiran- ja kissanpentuja lasikopeissa, näky mitä ei suomalaisessa eläinkaupassa näe. Samoin en ole ikinä nähnyt niin paljon kaneja samassa häkissä. Pienet jänöt oleilivat lähinnä kasoissa lämmittäen toisiaan häkin nurkassa. Kaupassa myytiin myös kanoja ja kukkoja. Verrattuna suomalaiseen eläinkauppaan melu on korvia huumaava. Koiranpennut haukkuivat ja kaupan perällä oleva kukko kiekui. Ympäristö tuskin on eläinten kannalta stressitön. Eläinkauppojen määrästä ja niissä pyörivistä ihmisistä päätellen ei kyllä uskoisi, että ranskalaiset ovat eläinrakkaita.

Pariisi on selvästikin koirien kaupunki, päätellen lukuisista koiriaan ulkoiluttavista ihmisistä ja jalkakäytävällä olevasta koirankakan määrästä. Vanhat mummot kävelevät hupsun näköinen pikkukoira kainalossaan ja jopa laitapuolen kulkijoilla on oma karvainen kaveri vierellä. Kiinnostavaa on se, että miten hyvin koirat ovat sopeutuneet kaupunkiympäristöön. Ne olivat kuin muutkin pariisilaiset: osa kaupungin vilinää.

Olen jänöfiilina havainnut mahtavia pupuaiheisia juttuja ympäri kaupunkia. Père-Lachaisen hautausmaalla löytyi kanin muotoisia hautakoristeita. Näyteikkunoissa oli posliinijänöjä. Tosin osa koristeista oli aika psykoottisen näköisiä. Hauskin oli ehkä metrossa oleva varoitus sulkeutuvista ovista, joissa jänis, jolla on sormet metron oven välissä. Tosin kuvan voi tulkita niin, että jänikset saavat sähköshokin yrittäessään metroon.

Elina

ps. kävin myös jossain museossa.