Nettiyhteys..

Niin, se ei taaskaan toimi. Tällä kertaa on kyllä ihan oma vika. Joku - nimiä mainitsematta - kokeili erilaisia asetuksia. Ne eivät toimineet. Eikä toiminut viimeisen toimivan kokoonpanon palauttava toimintokaan. Ja uudelleenasennukseen tarvittavat alkuperäiset salasanat olivat tietysti joutuneet hukkuuseen. Uudet saatiin tilattua postitse, ja niitä nyt sitten odotellaan.

Teknisemmin orientoituneille tiedoksi: DHCPn kytkeminen pois päältä sai aikaan sen, että kone ei enää uudelleenkäynnistämisen jälkeen saa IP-osoitetta. Ja ilman ei pääse käsiksi edes modeemin asetuksiin.

Eli tämäkin viesti on kirjoitettu nettikahvilasta käsin. Tällä kertaa emme tosin ole siinä valtavassa, modernisti varustetussa luolassa, jossa ihmiset pelaavat World of Warcraftia päivät pitkät, vaan kotoisemmassa versiossa. Tämä on kulmakunnan call center - halvat puhelut Afrikkaan, ja muutama tietokone, joista kaikista ei pysty printtaamaan koska niissä on virus.

Arho

Jäniksen näkökulma

Kävin pariisilaisessa eläinkaupassa. Kaupassa oli koiran- ja kissanpentuja lasikopeissa, näky mitä ei suomalaisessa eläinkaupassa näe. Samoin en ole ikinä nähnyt niin paljon kaneja samassa häkissä. Pienet jänöt oleilivat lähinnä kasoissa lämmittäen toisiaan häkin nurkassa. Kaupassa myytiin myös kanoja ja kukkoja. Verrattuna suomalaiseen eläinkauppaan melu on korvia huumaava. Koiranpennut haukkuivat ja kaupan perällä oleva kukko kiekui. Ympäristö tuskin on eläinten kannalta stressitön. Eläinkauppojen määrästä ja niissä pyörivistä ihmisistä päätellen ei kyllä uskoisi, että ranskalaiset ovat eläinrakkaita.

Pariisi on selvästikin koirien kaupunki, päätellen lukuisista koiriaan ulkoiluttavista ihmisistä ja jalkakäytävällä olevasta koirankakan määrästä. Vanhat mummot kävelevät hupsun näköinen pikkukoira kainalossaan ja jopa laitapuolen kulkijoilla on oma karvainen kaveri vierellä. Kiinnostavaa on se, että miten hyvin koirat ovat sopeutuneet kaupunkiympäristöön. Ne olivat kuin muutkin pariisilaiset: osa kaupungin vilinää.

Olen jänöfiilina havainnut mahtavia pupuaiheisia juttuja ympäri kaupunkia. Père-Lachaisen hautausmaalla löytyi kanin muotoisia hautakoristeita. Näyteikkunoissa oli posliinijänöjä. Tosin osa koristeista oli aika psykoottisen näköisiä. Hauskin oli ehkä metrossa oleva varoitus sulkeutuvista ovista, joissa jänis, jolla on sormet metron oven välissä. Tosin kuvan voi tulkita niin, että jänikset saavat sähköshokin yrittäessään metroon.

Elina

ps. kävin myös jossain museossa.

Perheenlisäystä

Kenraali on saanut uuden asukkaan. Snirk on saanut seurakseen toisen, nuoremman lemmikkikrokotiilin. Tulokas sai nimekseen Hasi-Pyllervö.

Kuvassa Snirk (oik.) ja Hasi (vas.). Kaksikkoa oli vaikea saada pysäytettyä kuvaan, niin innoissaan ne olivat!

Arho

Ensimmäinen vieras

Niin, meillä on ensi kertaa vieraita Suomesta siten, että minäkin olen paikalla. Elina tuli myöhään perjantai-iltana. Viikonloppu onkin vietetty vähän kuin uutta turistialkua, on siis juostu paikasta toiseen. Eilen kierreltiin kaupungilla ostoksilla, ja tänään käytiin Versaillesissa. Versailles oli mahtava, ja siitä kerrotaan enemmän varmasti huomenna, kun on vähän nukuttu.

Turistilinjalla olisi tarkoitus vielä jatkaakin: huomenna kiivetään Eiffel-torniin, ja varmaan museoissa tulee käytyä.

Arho

Parhaat on valittu!

Vihdoin! Musta savu tuprahti kenraalin savupiipuista - kuuden sanan tarina -kilpailun voittajat olivat siis selvillä! Tuomaristo oli tällä kertaa kaksimielinen. Salakähmäisen prosessin kulkua ei tunneta, mutta palkitut ovat seuraavat:

Jaettu ensimmäinen sija:

Aiemmin hänen kalenterinsa täyttyi television ohjelmatiedoista. -Liisa.

Käsi pullolla. Katse ircissä. Elämä on. -Ilkka.

Yleisön suosikki:
Älkää pelätkö! En hyppää kerrostalon katolta. -Eeva.

Lehdistön suosikki:
"Chromatic Tuner". Silti herään aamulla epävireessä... -Johanna.

Voittajat voivat jäädä odottelemaan palkintojaan. Onpahan räntäsateessa jotain mukavaa tiedossa.

Arho

Opiskelija Sorbonnessa

Tänään on ollut pariisilainen olo. Aamulla olin etnologian menetelmäkurssilla, jossa ei ollut muita vaihtareita. Kuuntelin kanssaopiskelijoiden gradusuunnitelmia (gradu on suurin piirtein samanlainen kuin täkäläinen mémoire) ja kertoilin vähän omastani, jota ei siis ole.

Sitten istuin yliopiston aulassa puoli tuntia odottamassa ystävääni Elenaa ja luin samalla eilen ostamaani Jean Baudrillardin La société de consommation -kirjaa ranskaksi. Elenan kanssa lähdimme Sorbonneen kirjastoon (siellä on useampia). Sinne päästyämme lainasin tiedekunnan kirjastosta Georg Simmelin Sociologie et épistémologie -kirjan (ranskaksi), ja sitten menimme Elenan kanssa puistoon syömään lounaspatongit.

Elena joutui lähtemään, mutta minä suuntasin vielä Sorbonnen suureen pääkirjastoon. Hain itselleni kirjastokortin, ja lainasin Edgar Morinin L'Esprit du temps -kirjan (molemmat osat, ranskaksi). Kotimatkalla kävin ostamassa patongin ja 2 pain du chocolat’a eli suklaapullaa, ja juttelin vielä leipomon sedän kanssa hyvän tovin. Setä on ihan mahtava.

Sorbonnen pääkirjasto on hieno paikka. Historian siipien havinaa, niin sanoakseni. Sorbonne rakennuksenakin on upea, vanha kuin mikä, vanhimmat osat ovat 1200-luvulta. Samoja käytäviä ovat kulkeneet monet merkkihenkilöt, kuten vaikkapa René Descartes. (Ja Mikael Karvajalka, lisää Arho.) Kuva on otettu kännykällä, siksi laatu on vähän heikko. Laitoin lohdutukseksi loppuun kuvan Sacre Coeurista.

Mutta siitä pääkirjastosta. Sinne tarvitsee luonnollisesti erillisen kirjastokortin, joka on haettava pihan toisella puolella olevasta toimistosta, ja mukana on oltava kotipaikkatodistus, henkilöllisyystodistus, opiskelijakortti ja mustavalkoinen valokuva. Itse kirjastoon pääsee sisään vain kirjastokortin kanssa. Ei turisteille siis. Sisään mennessä valvoja antaa jokaiselle värillisen lomakkeen, johon kirjoitetaan kirjat, joita haluaa lukea. Enintään neljä kappaletta. Osan kirjoista saa lainata myös kotiin.

Kirjat etsitään tietokoneilla kirjaston tietokannasta. Sitten kirjoitetaan värilliseen lomakkeeseen tarkasti kirjan koodi, kuten L6=8791 (1-2). Sitten etsitään koodin ensimmäisen kirjaimen perusteella tiski, jolta kirjan saa. Kirjoja ei siis tosiaan saa itse selailla.

Lomake jätetään tiskille, ja noin puolen tunnin odottamisen jälkeen kirjan voi hakea samalta tiskiltä. Ne opiskelijat, joilla on lainausoikeus, voivat sitten käydä lainaamassa kirjat erillisestä toimistosta lukusalin toiselta laidalta. Sitten voi halutessaan lähteä. Silloin on vielä muistettava palauttaa värillinen lomake. Sitä ei muuten kannata hukata, sillä ilman sitä ei lukusalista pääse pois. Epäilen, että systeemi on toiminut ihan samalla tavalla 1200-luvulta lähtien.

Tuuli

Päivän sana

Tänään se on suorittamiemme hankintojen johdosta:
la table a repasser [la tabl a röpasse]
silityslauta

Ostimme tosiaan sellaisen. Sohvalla pyyhkeen päällä silittäminen onnistuu, mutta ei se hauskaa ole.

Arho

Arkikiireitä

Vaihteeksi on kiireistä: Tuulilla koulun kanssa, ja minulla puolestaan kirjoittamisen kanssa. No, minä lähetin tänään yhden paperin kommenteille, joten minun osaltani akuutein kiire on ohi. Ja hyvä niin, sillä Elina tuleekin kylään jo ylihuomenna.

Viikonloppuna olisikin tarkoitus sitten käydä Elinan kanssa Versaillesissa. Olemme säästelleet turistinähtävyyksiä siihen kun on vieraita, ettei sitten tarvitse kahta kertaa käydä. Tosin rahan säästämiselläkin saattaa olla osuutta asiaan.

Muuta jännittävää: sain vihdoin järjestettyä itselleni salibandyseuran. Menen lauantaina kokeilemaan, josko pelitaidot ovat vielä tallella muutaman kuukauden tauon jälkeen.

Arho

Kulttuuria, katukulttuuria

Pariisissa kaikki on suurempaa. Olimme tänään Rue-nimisessä katukulttuuritapahtumassa. Siellä oli kaikenlaista hiphop-sidonnaista ohjelmaa graffiteista dj:hin, katukorikseen, breikkaajiin ja rullaluistelijoihin. Oli aika siistiä. Erikoisinta oli kuitenkin se, että tapahtumaan joutui jonottamaan puolitoista tuntia. Sinne oli tulossa siis ihan tajuttomasti väkeä.

Kekkerit olivat myös aika upeassa ympäristössä, kulttuurihistoriallisesti arvokkaassa Grand Palais -palatsissa, jossa ovat mm. kansallismuseon tärkeimmät taidenäyttelyt. Kun viimeinenkin breikkiskaba oli saatu päätökseen, kaikki vaarallisen näköiset Karl Kaniin pukeutuneet kultaketjugangstat ja latinot taputtivat eli antoivat ison käden Ranskan kulttuuriministerille, joka oli luvannut, että Rue saadaan järjestää tulevinakin vuosina, ja vielä samassa paikassa. Ihan hieno homma.

Aikaisemmin aamupäivällä olimme Hanna-Kaisan koululla kuuntelemassa, kun Hanna-Kaisan luokka luki puolen tunnin ajan ääneen jotain ranskalaisen runoilijaan liittyvää juttua. Tyypin nimi oli ehkä Girard Philippe. Esitys oli hieno vaikka emme ihan kamalasti ymmärtäneetkään. Ja Hanna-Kaisa oli kirkkaasti paras kaikista, vaikka muut kaksikymmentä olivatkin natiiveja. You go girl!

Tuuli

Kappas vaan, lauantai.

Salut! Eli moi.

Meillä oli eilen kekkerit. Oli hauskaa. Vieraita oli reilu kymmenen, lähinnä mun vaihtarikavereita, ja sitten vielä Hanna-Kaisa (kuvassa keskellä iloisena). Tarjoilimme vähän syötäviä ja paljon juotavia, eniten meni kir bretoneita, eli kirejä bretagnelaisittain. Lasiin vähän creme de cassista ja paljon hyvää bretagnelaista omenasiideriä (Suomessa esim. Alkosta saatava Ecusson kelpaa). Juhlaväki oli odotetusti juhlatuulella, ja hyvä niin.

Tänään on siivottu ja oltu vähän pöpperöisiä. Niin sanotusti sunnuntaitunnelma. Pääsimme sentään ulos asti, kävimme Champs Elyseellä ja riemukaarella, kun Arho ei siellä päin ollut vielä käynyt. Näytti ihan samalta kuin kuukausi sitten äidin ja isän kanssa. Hauskaa oli se, kun istuimme puistossa ja söimme Arhon tekemiä herkullisia eväsleipiä: patonkia, jonka välissä oli dijon-sinappia, brie-juustoa ja avokadoa ja vähän pippuria. Nams.

Keskiviikkoiltaan saakka on muuten aikaa kirjoittaa kuuden sanan tarinoita. Vielä ehtii siis mukaan kilpailuun. Palkinto on muikea.

Tuuli

Kippis perjantain kunniaksi

Kuvassa Tuulin kalja (vas.) sekä Arhon kalja (kesk.).

Kuuden sanan tarina. Kilpailu!

Arhon ehdotuksesta julistan täten avatuksi Kuuden sanan tarina -kilpailun. Parhaan kuuden sanan tarinan kirjoittaneelle on luvassa mahtava palkinto: paketti Ranskasta. Raatina toimivat ehdottoman puolueettomat ja oikeamieliset bloggaajat Tuuli ja Arho.

Esimerkkinä itse mestarin Hemingwayn kuuden sanan tarina:
For sale. Baby shoes. Never used.

Tuulin esimerkki:
Guccin myymälässä myyjä leikkasi luottokortin kahtia.

Arhon esimerkki:
Viimeinen aspiriini oli tarttunut tahmeaan lattiaan.

Pane parastasi, anna luovuutesi kukkia, inspiraation viedä ja kirjoita kommenttiosioon oma kertomuksesi. Nyt ihan joka ikinen saa kirjoittaa! Myös äidit, isät, sukulaiset, ystävät, äidin ja isän ystävät, ihan joka ikinen teistä.

Osallistua saa useammalla tarinalla, paras niistä huomioidaan. Aikaa viikko, eli keskiviikkoon 18.10. klo 20.00 saakka.

Ranskan vai Suomen aikaa? Aika näyttää.

Tuuli

PS. Kommentointi onnistuu siis seuraavasti:
Paina viestin lopussa olevaa comments-linkkiä ja kirjoita Leave your comment -kenttään tarinasi. Sitten valitse Choose an identity -kohdasta Other, Kirjoita Name-ruutuun nimesi ja klikkaa Publish your comment. Tadaa! Valmista. Jos kommentti ei heti näy, sivun päivittämisen pitäisi auttaa.

Vichyssoise

Olen aloittanut tutustumisen perinteiseen ranskalaiseen keittiöön. Lainasin kirjastosta Petit Larousse de la cuisine -opuksen. Kirja on yli tuhatsivuinen ja siinä on 1800 reseptiä, joten ei se ihan pieni ole, mutta vasta alustava johdatus kuitenkin.

Mutta mitä kaikkea se pitääkään sisällään! Kirja kattaa kaiken valkosipulivoista sacherkakkuun. Reseptit on lajiteltu pääraaka-aineen mukaan, ja lihoista ja vihanneksista annetaan käsittelyohjeet sekä ostovinkit.

Lupaan palata vielä asiaan, mutta tässä uteliaille yksinkertainen, mutta ah niin ranskalainen ja maittava resepti:

Vichyssoise eli kylmä purjo-perunasosekeitto

• 2 purjon valkoiset osat
• 400 g perunoita
• 40 g voita
• 1,5 l vettä
• yrttikimppu
• 2 dl ranskankermaa
• ruohosipulia
• suolaa, pippuria

Viipaloi perunat ja purjot. Sulata voi kattilassa. Kuullota purjoja 10 minuutin ajan välillä sekoittaen siten, etteivät ne saa väriä. Lisää perunat, vesi ja maustekimppu (laiskat voivat käyttää kasvisliemikuutiota). Anna kiehua 30-40 min. Poista maustekimppu ja soseuta keitto. Lisää ranskankerma, suola ja pippuri ja kiehauta vielä nopeasti. Anna jäähtyä jääkaapissa kahden tunnin ajan. Tarjoile hyvin kylmänä ruohosipulisilpulla koristeltuna.

Hieman ostoksia

Koska mua hieman nolottaa eilinen kiukunpuuskani, ajattelin kirjoittaa tänään jotain kevyttä ja tyhjänpäiväistä.

Oltiin eilen Arhon kanssa ostoksilla. Minä sain uudet tennarit. Ne on aika hienot. Olivat koekäytössä eilen Nuit blanchessa (vrt. taiteiden yö) ja tänään päiväkävelyllä. Hyvät ovat. Korkeintaan puoli numeroa liian suuret. Mutta sehän on toisaalta asennekysymys. Jos kengät ovat riittävän hienot, ne eivät ole liian suuret. Ja nämä ovat mielestäni riittävän hienot.

Ostin myös kirjan. Sen nimi on Paris Chic & Trendy: designer studios, hip boutiques, vintage stores. Kirja ei ollut kallis, 12 e, mutta todelliset kustannukset saattavat nousta aika korkeiksi. Kirjassa kun on nimensä mukaisesti esitelty Pariisin siisteimpiä kauppoja. Uh huh. On nimittäin aika kivan näköisiä vaatteita, kenkiä, laukkuja ja sen sellaisia. Ostettavaa tässä kaupungissa kyllä riittää. Me ollaan itse asiassa tehty vähän listaa kaikista kivoista kaupoista joissa ollaan käyty. Esim. tennareita ostaessa. Jos vieraita kiinnostaa.

Mainitsinkin jo päiväkävelyn. Meillä oli tosi hauskaa, ja sääkin oli mitä parhain. Käveltiin läheisen kanavan rantaa pitkin. Rantakadut on suljettu sunnuntaisin liikenteeltä, ja siellä on paljon ihmisiä pyörillä, rullaluistimilla, puistoissa istumassa, kahviloissa... Kaikki hauskat pienet liikkeet ovat auki, ja tunnelma on varsin keskieurooppalainen. Erinomaista puuhaa puuduttaville sunnuntaipäiville.

Tuuli

Kiukku!

Moi taas.

Mä aion nyt ottaa kantaa. Saatte kukin muodostaa oman mielipiteenne, mutta mä kerron nyt omani.

Tämä koskee siis toimittaja Anna Politkovskajan murhaa. Luin siitä hetki sitten, kun kotiin palattuani avasin tietokoneen ja samalla Hesarin nettisivut. Ylellä on luonnollisesti myös uutinen aiheesta. Ja musta tämä on kuvottavaa. Kuvottavaa. Venäjällä, joka maailmanpolitiikassa kuitenkin kulkee demokratia-nimikkeen alla. Totta, tästä olisi pitänyt kirjoittaa aikaisemminkin, ja totta, on tavallaan typerää, jälkiviisasta ja tekopyhääkin raivostua nyt. Mutta raivostun silti.

Kuvottavaa, sanon minä. Mikä oikeus meillä on olla tekemättä mitään? Mitään minkään asian suhteen. Meillä, akateemisilla suomalaisilla nuorilla ja aikuisilla menee hyvin. Mikä oikeus meillä on sulkeutua omaan kiireeseemme ja hyvinvointiimme, kun naapurissa murhataan ja tapetaan, vainotaan ja kidutetaan. Puhumattakaan tietysti Lähi-Idästä saati vaikka Afrikasta. Ja kyllä Suomestakin huono-osaisia löytyy. Jostain asiasta on kiinnostuttava, jonkun asian eteen on tehtävä jotain. Kenelläkään meillä ei ole mitään oikeutta olla tekemättä mitään. Niin. Valitkaa joku asia, ja alkakaa ajaa sitä.

Mä menen nyt syömään Arhon tekemää ruokaa ja rauhoittumaan.

Tuuli

PS. Täällä on tänään taiteiden yö, ja paljon tekemistä. Me lähdetään kaupungille seikkailemaan. Katsotaan montako Erasmus-vaihtaria mä onnistun agitoimaan...

PPS. Suomessa vallitsee muutenkin joku ihmeellinen käsitys siitä, että Venäjää ei saa kritisoida. Kyllä saa. Jos ja kun ihmisoikeuksia ei Venäjällä kunnioiteta, siitä saa ja pitää puhua. Viittaan siis Heidi Hautalan moittimiseen taannoisesta puheestaan eduskunnan 100-vuotisjuhlaistunnossa. Hautala oli oikeassa puheessaan, ja valveutuneen poliitikon on uskallettava myös ottaa kantaa. Ihmeellistä hyssyttelyä.

Tieteenfilosofiaa sushin jälkeen

Tänään se vihdoin tapahtui. Kävimme Arhon kanssa ulkona syömässä sushia. Ensimmäisen kerran Suomesta lähdön jälkeen. Kyllä sitä oli odotettukin. Ichibanin muistot ovat vielä elävinä mielessä.

Sushi oli tosi hyvää. Vähän erilaista kyllä, mutta tosi hyvää. Lohi oli vähän rasvaisempaa, ihanan pehmeää ja täyteläistä, mutta siinä oli vähän jälkimakua. Make-rullissa oli seesaminsiemeniä ja kalifornialaisissa rullissa myös avokadoa. Ja ah miten ihanaa tonnikalaa. Se kirjaimellisesti suli suussa. Mmmm. Jätin myös erityisen paljon tippiä, koska palvelu oli erinomaista. Tarjoilija ei puhunut sanaakaan koko prosessin aikana. Se oli viehättävää.

Huomenna mulla on jazztanssitunti aamulla. Tunti on kyllä täynnä, mutta ajattelin mennä yrittämään, josko opettaja kuitenkin huolisi viattoman vaihtarin ryhmään. Illalla on sitten vielä luento klo 17.30. Herra Michel Maffesoli, joka on sosiologian professori täällä Sorbonnessa ja kohtuullisen nimekäs noin akateemisella kentällä, ja lisäksi mun tuutori, on päättänyt pitää luentonsa erikoisiin aikoihin: maanantaiaamuna klo 8.30-10.00 ja perjantai-iltana klo 17.30-19.00. Vain omistautuneimmille siis. Herra Maffesolin korkealentoisia tieteenfilosofisia luentoja olisi kyllä ehkä helpompi seurata vähän inhimillisempiin aikoihin, mutta minkäs teet. Muistiinpanoista kyllä huomaa, ettei sitä ole oltu ihan kartalla.

Tuuli

PS. Yksi kuva purjeveneistä ei ikinä ole pahitteeksi.

Vuorovedestä

Yksi Bretagnen matkan (toistaiseksi raportoimattomista) kohokohdista oli vuorovesi. Mont Saint Michelin lahdella on yksi maailman suurimmista vuoroveden vaihteluista. Vuoroveden vaihtelua ei tosiaan tarvinnutkaan tikulla mitata, vaan meri suorastaan karkasi.

Meidän ensikohtaamisemme Bretagnen rannikon kanssa oli nousuveden - marée hauten - aikaan, jolloin vesi näyttää olevan oikealla korkeudellaan. Laiturit lähtevät rannasta ja rantabulevardit mutkittelevat rantaviivan mukaisesti. Pian kuitenkin vesi lähtee laskemaan, ja varsinaisen laskuveden, marée bassen, aikaan näkymä on aivan toisenlainen. Meri näkyy enää horisontissa. Veneet ovat jääneet kuivalle maalle, ja osterifarmit ovat tulleet näkyviin.

Vaikuttavimmillaan vuorovesi on itse luostarilta nähtynä. Vettä ei ollut edes näkyvissä, vaikka teknisesti ottaen olimme saarella. Tilanne muuttuu kuitenkin nopeasti, sillä nousuvesi lähestyy rannikkoa 10 kilometrin tuntinopeudella. Laskuveden aikaan merenpohjaa pitkin voi kävellä - jos tuntee alueen, ja osaa välttää upottavat juoksuhiekat.

Muutaman kerran vuodessa kaikki vuoroveteen vaikuttavat voimat osuvat samansuuntaisesti. Kun kuu, aurinko ja maa ovat juuri oikeassa suhteessa toisiinsa, vesimassat nousevat vielä tavallistakin ylemmäs. Mont Saint Michelin lahdella suljetaan teitä ja parkkipaikkoja, kun grand marée piiskaa rantoja.

Arho

Enfin la rentrée!

Olin tänään ranskantunnilla. Opettaja on entinen taitoluistelun Ranskan mestari, ja opiskelijatkin varsin sekalaista seurakuntaa. Nuoria puolalaisia työnhaussa, tanssinopiskelijoita ja meribiologeja Etelä-Amerikasta sekä muutama eläkeläinen. Kaiken huippu on kuitenkin vieressäni istunut parikymppinen aasialaispoika. Hän myöhästyi esittelykierrokselta, joten varmuutta kansallisuudesta ei ole, mutta mukana oli khmer-ranska-khmer -sanakirja, joten oletettavasti kotimaa on Kamputsea. Erikoisinta oli silti herran käytös: hänellä oli tapana lyödä nyrkillä ilmaan, kun joku vastasi opettajan kysymykseen väärin. Aion vaihtaa istumapaikkaa ensi tunnille.

Tuuli puolestaan oli tänään paitsi ensimmäisillä luennoilla, myös balettitunnilla! Ja hauskaa oli ollut. Kärkitossut ovat jo matkalla postilähetyksenä Suomesta, ja veikkaan, että loppuviikosta saatan löytää itseni tutuostoksilta. No, ehkä ei sentään. Aivan mahtavaa, että Tuuli löysi mukavan harrastuksen täältä. Opettaja on ilmeisesti hyvä, ja ryhmäkin mukava, joten tunnit varmasti helpottavat viihtymistä ja tuovat vaihtelua koulunkäyntiin. Yksityiskohtaisemmin asiasta voi kysellä Tuulilta itseltään, sillä minulle balettiterminologia on - vielä - aika hepreaa.

Ai niin, ja päivän sana: se on tietysti la rentrée [rãtre], paluu; erityisesti syyskauden alku. Lasten paluu koulunpenkille ja aikuisten työpaikalle on täällä valtava tapahtuma. Lomakauden loppuun liittyy esimerkiksi teatterikauden ja kirjallisuussesongin alku. Kaupatkin ottavat tilanteesta kaiken irti, ja uudelleen aloittamisen mahdollisuuksia tarjotaan niin muodin kuin sisustuksenkin osalta.

Arho

Arhon kontribuutio

Löydettiin eilen ihan kodin läheltä kauppa nimeltä ParisCrap. Ja tunnuslausekin oli osuva: "Kaikkea juuri sinun imagollesi."

Olimme iltakävelyllä, joten kaupan luukut olivat kiinni, emmekä vielä tiedä mitä siellä myydään. Raportoimme asiasta ensi tilassa.

Bretagne - vol 2 ja matkabudjetin tuplausyritys

Arvatkaas mitä me tehtiin tänään. Oltiin laukkakisoissa! Täällä oli ihan mahtavat laukkakisat, Prix de l'Arc de Triomphe 2006 -spektaakkeli. Ja spektaakkeli se tosiaan olikin, tajuttomasti väkeä, mahtava tunnelma ja hienoja naisia hatuissaan. Shamppanja virtasi, yhdessä baarissa ei esim. myyty muuta kuin Dom Perignonia. Me ei kyllä käyty siellä. Aikomuksena oli tuplata meidän matkabudjetti, mutta ei ihan onnistuttu. Hävittiin 12 euroa. Ei onneksi kauheasti.

Arhon serkun tuleva vaimo Tarja oli käymässä meillä lauantaina. Käveltiin ensin vähän kaupungilla ja tultiin sitten meille. Syötiin kanttarellikastiketta ja juotiin Tarjan tuomaa kerrassaan herkullista punaviiniä. Oli oikein hauskaa ja mukavan leppoisaa. Kiitokset Tarjalle siis!

Meidän Bretagnen-matkasta vielä: matkan ehkä klassisin vierailukohde oli oli Mont Saint Michelin luostarisaari. Se oli aivan uskomaton paikka. Kyllä tuosta kuvastakin saa jonkinlaisen käsityksen siitä, miten häikäisevä se oli. Käsittämätön. Valtavan iso ja jylhä. Käytiin myös sisällä luostarissa. Siellä oli saleja ja kappeleita, pihoja ja kapeita käytäviä, paksun paksut muurit ja kirkko ja vaikka mitä, kaikki vanhaa vanhaa vanhaa. Luostarin rakentaminen on aloitettu 1000-luvulla, ja sitä on sitten täydennetty ja laajennettu vuosisatojen ajan. Ihan uskomatonta. Mitäköhän Suomessa oli 1000-luvulla? Ei ainakaan tuollaisia luostareita. Huh huh.

Emme myöskään kertoneet vielä huippu-urheilusuorituksestamme. Teimme yhtenä päivänä Bretagnessa 20 kilometrin kävelylenkin merenrantaa pitkin merkityllä kävelyreitillä. Sellainen minivaellus siis. Maisemat olivat mahtavia, polut hyvin merkittyjä eikä väkeäkään ollut juuri liikkeellä. Matkalla nähtiin kaikenlaista: jylhiä rantakallioita, rauhallisia poukamia, merimetsoja, vanhoja lehtimetsiä ja tehomaatalouspeltoja. Monipuolista siis. Ja kuten sanottu: tosi kaunista.

Tuuli