Hulluja nuo roomalaiset!

Olemme palanneet mutta emme palaneet.

Kaikki meni odotetusti, eli kerrassaan loistavasti. Koska kolmen päivän yksityiskohtaisesta kuvauksesta tulisi liian pitkä, saatte tällä erää kuulla kohokohdat. Olimme siis kolme yötä Bretagnessa, Cancalen pienessä kaupungissa.

Näimme kukkakaalipeltoja ja miehiä keräämässä kukkakaaleja. Se oli eksoottista! Tiesittekö, että kukkakaalit ovat keltaisia kun ne kerätään? Me emme. Seistiin varmaan varttitunti tien poskessa pällistelemässä, kun ei ensin millään meinattu ymmärtää, mitä kasveja ne olivat. Minä otin valokuvia ja Arho kiikaroi. Oli varmaan maajusseilla naurussa pitelemistä. Tai sitten ne epäilivät meitä teollisuusvakoilusta.

Toinen ehdoton kohokohta Bretagnen matkallamme oli hiidenkivi. Me nähtiin ihan oikea hiidenkivi! Se oli kuin suoraan Asterixista ja Obelixista. Oli läheltä piti -tilanne, kun se meinasi kaatua, mutta onneksi minä olin voimakas.

Hiidenkivestä syntyy luonnollinen aasinsilta kulkuvälineeseen, joka kyyditsi meidät kiven luo. Se oli auto. Vuokrasimme siis pienen Opel Corsan. Sepä vasta oli söpöä. Ajaminen Ranskassa ei ollut yhtään sen hankalampaa kuin Suomessakaan, paitsi että nopeudet ovat ehkä vähän suurempia. Ajettiin ainakin sataa. Arhoa taisi vähän pelottaa. Auton vuokraus ei ollut edes kovin kallista: 64 e päivä vakuutuksineen + bensa. Hiidenkivi oli ehdottomasti jokaisen sentin arvoinen.

Lisäksi me tehtiin uroteko ja syötiin ostereita. Cancale, eli se pieni kaupunki jossa me asuttiin, oli varsinainen osterikaupunki. Joka ikinen paikka, kauppa ja ravintola, oli erikoistunut ostereihin.

Siinä lahdella on aikamoinen vuorovesi, joka on ilmeisen suotuisa ostereille, ja Cancalen edustalla on isot osteriviljelmät. Heti laiturin vieressä on kojuja, joissa saa ostaa taatusti tuoreita ostereita 12 kpl alle viidellä eurolla.

Arho söi yhden osterin, mutta minä urhoollisesti kuusi. Koostumus on kieltämättä vähän ällöttävä, mutta maku oikeastaan aika mieto. Suolaveden ja sitruunan sekoitus. Vaatii harjoitusta, voisin kuvitella.

Tuuli

PS. Päivän sana on luonnollisesti osteri:

l'huître
lausutaan kutakuinkin [yitr]

Täältä tullaan, osterit.

Saimme kuin saimmekin junaliput Bretagneen. Eikä ihan mihin tahansa, vaan ostereistaan kuuluisaan Cancalen kaupunkiin (kylään). En kyllä vielä tiedä, uskaltaako niitä syödä. Pakkohan se kai on? No, lähtö on huomenna jo hieman ennen kukonlaulua.

Viikonloppu meni nopeasti. Tapasimme Tuula-serkun ja Tarjan viinibaarissa keskikaupungilla, ja piipahdimme vielä Erasmus-opiskelijoiden kemuissa, ja sunnuntai menikin tästä toipuessa. Ja television puutetta korvaten: katsoimme läppäriltä yhdeksän ensimmäistä jaksoa Lostia. Kohta mekin ollaan koukussa, ja saadaan kaikki muut kiinni!

Arho

PS. Ostin tänään Hoegaardenia tölkissä. Yllättävä kokemus.

La Tour Eiffel

Niille, joita kiinnostavat kuvat enemmän kuin sanat, laitetaan pari peruskuvaa Pariisista. Tajusin, että ettehän te ole vielä nähneet edes Eiffelin tornia. Se on yllättävän iso ja iltaisin valaistu. Kun Blue 1:n kone laskeutuu Pariisiin on jo pimeää, ja Eiffelin tornissa oleva valonheitin näkyy hienosti. Se on oikeastaan kuin majakka. Pariisissa on myös mahtavaa, kun tornin huippu pilkahtaa aina välillä horisontissa. Tulee ihan pariisilainen olo.

Tornin alla on aina kamalasti väkeä, mutta ympäröivässä puistossa on yleensä mukavasti tilaa pitää vaikka pienimuotoinen piknik. Pieni historiapläjäys: torni rakennettiin vuoden 1889 maailmannäyttelyä varten. Suunnittelijana oli luonnollisesti herra Gustave Eiffel. Kaikki aikalaiset eivät olleet massiivisesta tornista yhtä innoissaan, ja kerrotaan tarinoita taiteilijoista, jotka kiipesivät torniin joka päivä ihan vain siksi, ettei heidän olisi tarvinnut katsella maiseman pilaavaa metallihökötystä.

Lapset ovat myös samanlaisia ihan kaikkialla. Täällä on aika paljon leikkipuistoja, ja lapset viedään sinne aina koulun jälkeen. Siellä on kauhea tohina aina menossa. Lapset menevät Ranskassa esikouluun (maternelle) 2,5-3-vuotiaina. Aikainen aloittaminen ei kyllä näy koulumenestyksessä; ranskalaista koulujärjestelmää sätitään jatkuvasti syystä jos toisesta. Mutta se kuuluu kai asiaan.

Tuuli

Kalja ja jänis

Mahtavaa kun meidän kielikurssilla on innokkaita opiskelijoita. Päivän sanoina olkoot Lauran ja Elinan valitsemat käytännölliset sanat.

Kalja tilataan sanomalla
une bière [yn bjer]
Anekdoottina mainittakoon, että sama sana tarkoittaa ruumisarkkua.

Jänis on
un lièvre [lievr]
ja kaniini
un lapin mut tän lausumisohjeisiin mun tietokoneen perusmerkit ei oikein enää riitä...

Tuuli

Ranskan kielisuihku

Hei vaan.

Koska me (ja erityisesti minä) ajattelemme vain lukijoidemme parasta, haluaisimme levittää hieman sivistyksen ilosanomaa. Tästä lähtien julkaisemme siis päivittäin ranskankielisen sanan, jotta te kaikki osaisitte hieman paremmin ranskaa, kun tulette vierailulle. Lausumisohjeet ovat suuntaa-antavia. Kivaa oppimista teillekin.

Tämän päivän sana:
la baguette [la baget]
patonki. Jos haluaa tilata yhden patongin, sanotaan
une baguette
[yn baget]

Tuuli

Paikallistuntemusta Pariisi 11:stä

Opin tänään kirjastossa paljon uutta. Esimerkiksi sen, että asuntomme ohi kulkeva katu on nimetty Antoine-Augustine Parmentierin mukaan. Mies on tunnettu erityisesti siitä, että hänen ansiostaan perunan viljely laillistettiin Ranskassa!

Hiljaiseksi vetää.

Yhteenvetona: Sveitsi

Yleensä mielikuvat erilaisista maista ja paikoista paljastuvat stereotypioiksi, kun menee paikan päälle. Ei Sveitsissä. Sveitsiläiset postikortit eivät pysty näyttämään koko sitä kliseiden paljoutta, joka tulee ilmi heti junan ajaessa rajan yli.

Hetkessä ohivilisevät talot muuttuvat jättikokoisiksi käkikelloiksi. Talojen alakerrat ovat täynnä antiikkikauppoja, kulta- ja kelloliikkeitä, sekä tietysti suklaaseen ja juustoihin erikoistuneita puoteja. Asuinkerrokset on koristeltu puisin yksityiskohdin, ja ullakkokerroksessa on iso, avattavin luukuin toimiva ikkuna. Kaupungeissakin näiden perinteisten rakennusten rivejä rikkovat ainoastaan kansainvälisten järjestöjen päämajat (mm. YK ja FIFA), jotka viihtyvät puolueettomassa Sveitsissä, sekä kirkot. Sveitsin kirkot ovat erityisen tunnettuja - kuinkas muuten - suurista kellotorneistaan. Zürichin Fraumünsterin kellotaulun vuodelta 1524 väitetään olevan maailman suurin kellotaulu.

Paikalliset ihmiset ovat ottaneet kelloistaan vaarin, ja kaikki toimii Sveitsissä minuutin tarkkuudella. Jos laiva lähtee aikataulun mukaan kahdeksalta, se ei suinkaan tarkoita, että 20:00 paikalle tulevilla olisi enää mahdollisuutta mukaan. Eikä itse asiassa edes 19:57 ole riittävä hyvä, koska tuolloin jo irroitetaan köysiä. Tämän suhteen mentaliteetti saattaa tosin olla erilainen lähempänä Italian rajaa.

Perinteistä pidetään joka tapauksessa kiinni kaikkialla. Ensimmäisellä kerralla nauratti, kun kaupungin keskustassa tuli vastaan polvihousuihin ja -sukkiin, tukeviin vaelluskenkiin, liiviin ja sulalla varustettuun alppihattuun pukeutunut mies. Toisella kerralla jaksoi vielä kohottaa kulmiaan, mutta lopulta oli pakko uskoa, että nämä enemmän kansallisromanttisen elokuvan statisteilta näyttävät herrasmiehet todella pukeutuvat näin aivan arkielämässään.

Ensi viikolla Eurooppa pähkinänkuoressa -sarjassa vuorossa Bretagne. Toivottavasti, sillä junalippujen ostaminen on ollut tänään mahdotonta, kun kaikki ovat yrittäneet saada TGVn 25-vuotisjuhlatarjouslippuja.

Luodinreikiä ja lemmenloma

Tervehdys, arvon seurakunta.

Alakerran Pizza Rapido on todella epäilyttävä paikka. Siinä on kyllä pizzan kuljettamislaatikolla varustettu mopo edessä, mutta sisällä ei mitään elintarvikkeisiin viittaavaa. Siinä edustalla norkoilee aina epämääräistä porukkaa (myös lapsia!), se on auki vain iltaisin ja mitä satunnaisimpiin aikoihin, ja mikä parasta, ikkunassa on luodinreikiä. Luodinreikiä!

Oli kyllä ihan superkivaa, kun äiti ja isä olivat käymässä. Oli myös tosi kivaa, kun molemmat kirjoittivat tänne; on hauska lukea, millaiset asiat muilla ovat tästä kaupungista jääneet mieleen. Kiitos siis kun kävitte, äiti ja isä, ja teille muille voin suositella lomaa vanhempieni seurassa. Isä on ihana kun se hulluttelee ja äiti vaan nauraa :) Kuvaakin otettaessa huomaa, kuinka isä on taas naurattanut perheen naisihmisiä. Päidemme takaa alkaa muuten Champs Elysées. Siellä se raha vasta haisikin.

No joo, sitten tärkeämpiin aiheisiin. Haluatteko kuulla, mitä söin juuri välipalaksi? Vasta leipomosta haettua uunituoretta patonkia, brie-juustoa, omenamehua ja ihanan kypsiä luumuja. Täällä Pariisissa on satunnaisesti ihan mukaviakin hetkiä.

Koulu alkaa varsinaisesti 2.10. Kielikurssi loppuu jo tänä perjantaina, joten mulla on ensi viikko lomaa. Ajattelin yrittää houkutella Arhon muutaman päivän lemmenlomalle vaikka Bretagneen tai ehkä Etelä-Ranskaan. Jonnekin meren rannalle kuitenkin. Tulisi bikineillekin jotain käyttöä. Luulen että Arho on ylipuhuttavissa.

Koulusta sen verran vielä, että opinto-opas ei täällä ole luonnollisestikaan vielä ilmestynyt, vaikka luentojen alkuun on vajaa kaksi viikkoa. No, on meillä asiat sentään paremmin kuin täkäläisillä psykan opiskelijoilla, joiden kurssit alkoivat kyllä jo maanantaina, mutta opinto-oppaita ei vieläkään ole julkaistu...

Täällä on edelleen tosi lämmintä, loppuviikoksi on taas luvattu kolmeakymmentä. Kesämekot ovat vieläkin käytössä.

Tuuli

PS. Olen vihdoin saanut puhelimen sekä ranskalaisen puhelinnumeron. Jos haluatte sen uuden numeron, ettekä ole saaneet sähköpostia aiheeseen liittyen, mailatkaa mulle osoitteeseen etunimi.sukunimi (at) helsinki.fi (ja tuohon tulee siis mun etunimi ja mun sukunimi) niin lähetän sen numeron teille. Vanhasta luen tekstarit parin päivän välein. Niin ja tosiaan, kadotin siis kaikki puhelinnumerot, joten jos epäilette että Arholla ei ole teidän numeroa, mailatkaa siinä tapauksessa myös oma numeronne. Onpas tää hankalaa. Mutta kiitos jo etukäteen.

Suklaamolluskat

Neljä tehopäivää Pariisissa.

Matkalaukku ja lompakko tyhjentyneet, mutta hauskaa on ollut. Hyvä mieli ja pää täynnä vaikutteita. Vierassänky on testattu erinomaiseksi. Tuleville vieraille suosittelen ennen matkaa paitsi rahan säästämistä myös reisilihasten treenausta, sillä ne 102 porrasta ylös tiukan kaupungilla vaelluksen jälkeen tiristävät tyypin helposti tyhjäksi.

On mielenkiitoista nähdä, miten Pariisissa asutaan. Ikkunoista ja parvekkeelta on kiva tarkkailla, kun vastapäisessä mies imuroi kalsarisillaan tai alaston nainen vetää rintsikoita ylleen ihan samalla tavalla kuin Suomessa (Urpon huomioita) tai ihmetellä, mitä kumman elämää vietetään alakerran hämäräperäiseltä vaikuttavassa Pizza Rapidossa. Ei ainakaan myydä pizzaa.

Ruoka on ollut herkullista. Tuuli on selvästi ollut Arhon hyvässä opissa ja opastanut meidät hyviin paikkoihin ja kauppoihin. Mukaan kotiin lähtevät paikallisesta talouspaperipaketista perunagratiinin, suklaamolluskoiden ja kreppitaikinan ohjeet. Maistelemme sitten Lohjalla.

Tulkaa siis tekin Pariisiin ja varautukaa siihen, että Uotilat tuovat pikku paketin matkalaukkuunne Tuulin ja Arhon pahvilaatikkovarastosta.

Au revoir Pariisi,
Anne

Suihkussa...

Kävin suihkussa, laitoin yökkärin päälle ja korkkasin oluen.
Päivä Pariisissa on kääntynyt yöhön. Se on kietoutunut sametin pehmeään utuun, joka hellii ihoa kuin porekylvyn mausteeksi levitetty Chanelin vitosyrtti.
Tällainen on Pariisi.

Köyhyyttä, taidetta, sutjakoita neitosia, kapealanteisia miekkosia, neekereitä, rahan tuoksua, mutta ennen kaikkea erilaisten arvojen sekamelskaa, joka tekee aina yhtä suuren vaikutuksen. Elämyksen, joka ei jätä rauhaan: se kulkee matkassa illasta aamuun, yön yli samaa tahtia kuin aurinko kiertää kehäänsä.
Siis.

Olen onnellinen näiden kahden nuoren puolesta, jotka tekivät sen, josta moni haaveilee, mutta harva toteuttaa.
Minäkin muka lähdin lukiolaisena interrailille Ranskaan ja Pariisiin. Kielten opettajani opetti minulle mitä on omena ranskaksi, mutta siihen se jäi. Kesä kului kiviä potkiessa TVH:n tiekarhun perässä ja arvaa, harmittiko.

Tätä on elämä Pariisissa, Gallian ykkösessä tänään.
Uskomattomia väristyksiä historiallisilla aukioilla. Riemukkaita kiljahduksia, kun tosirikkaat leijuvat ihan vieressä. Vauhdikkaita silmäyksiä, kun pariisitar parkkeeraa autonsa kadun varteen käsittämättömän ahtaaseen paikkaan. Mutta se onnistuu.

Ja mitä näen katukahvilasta Leffe-tuopin takaa: skoottereita, moottoripyöriä, jotka täyttävät kadut. Liikenne sujuu siitä huolimatta, että risteyksissä on kulkuneuvoja vaikka muille jakaa.Tiedän, että palaan vielä Pariisiin, mutta milloin, sitä en tiedä.
Urpo

Äiti ja isä vierailulla

Hip hei taasen.

Äiti ja isä ovat täällä. Palattiin juuri kaupungilta, äiti ja isä osasivat ihan itse tulla sinne metrolla. Eivät edes tulleet suorinta reittiä, vaan mutkan kautta. Oltiin yhdessä lounaalla mun koulun lähellä, ja sitten mun iltapäivätunnin aikana kävivät siinä lähistöllä kävelyllä. Isä halusi jostain syystä mennä jonnekin missä on rikkaita, haistelemaan miltä raha haisee. Meitä nauratti.

Hauskaa on siis ollut. Tällä hetkellä syön eilistä kebabia kylmänä suoraan laatikosta, juon kaljaa ja ajattelen Pekkaa. Moi, Pekka :)

Äiti ja isä toivat meille kiloittain roinaa. Kiikarit, silitysraudan, hiustenkuivaajan, cd-levyjä, vaatteita ja kaikkea muuta. Isä joutuu tulemaan kuorma-autolla hakemaan meidät pois täältä sitten kun vuosi on kulunut. Mikäs siinä.

Vierassänky on muuten nyt siis testattu ja hyväksi todettu. Oikeastaan paremmaksi kuin meidän sänky. Vaihdettaisiin noiden sänkyjen paikkoja, mutta vierassänky (eli sivustavedettävä talonpoikaishenkinen vuodesohva) ei mahdu makuuhuoneen ovesta. Se pitäisi siis nostaa parvekkeen kautta, sillä parvekkeen ovet molemmissa huoneissa ovat aika leveät Parveke itsessään on vaan aika kapea, oven kohdalta metrin ja muualta kapeampi, joten sohvaa pitäisi kannatella parvekkeen kaiteen yli vähän aikaa. Viidennessä kerroksessa. Eikä se sohva ole erityisen kevyt. Odottelemme riuskoja vieraita.

Tuuli

Maailman huipulle (melkein)

Nyt on luennot tämän viikon osalta ohi. Viikonloppu on vapaata. Huomenna suunnitelmana on vallata Uetliberg. Ja sunnuntaina, jos jalat kestävät vielä kävelemistä, mennä katsomaan Euroopan suurinta vesiputousta Rheinfallia.

Lisäksi aion luultavasti syödä paljon roskaruokaa, koska kaikki muu on tolkuttoman hintaista, ja viikonlopun ruuat eivät kuuluu diiliin. Paitsi buffet-aamiainen hostellilla. Hmm..

Kuuma on.

Jee go Arho. Vitsit olis kiva olla siellä kanssa. Toivottavasti otit uikkarit mukaan. Ja toivottavasti siellä on yhtä lämmintä kuin täällä. Täällä on nimittäin hullun kuuma. Koulussa oli luentosalissa ihan tajuttoman kuuma, ja sit kun sieltä lähti, asvaltoidut kadut ja betonitalot vaan hohkasivat, ja metrossa vasta kuuma olikin. Huh. Nyt illalla parvekkeella alkaa olla ihan miellyttävää jo. Meidän parvekkeelle tosiaan paistaa käytännössä koko päivän, joten tänne asuntoon tulee ihan kiva trooppinen ilmasto. Onneks saa läpivedon. Tää keskieurooppalainen tapa jättää kerrostalojen keskelle kuilu, johon asunnoista on myös ikkunat, on itse asiassa aika näppärä. Nyt joka huoneessa on ikkuna. Lisäksi siitä kuuluu kivasti naapuriasuntojen keittiöihin ja kylppäreihin. Parhaassa tapauksessa myös näkyy.

Mun koulu on tosiaan sellainen valtava harmaa betonikolossi. Sisältä se on ihan yhtä funktionaalisen ruma ja epäkäytännöllinen kuin ulkoakin, ja lisäksi käsittämättömän sokkeloinen. En ymmärrä, miten ulkopuolelta neliskanttisesta rakennuksesta on saatukin niin sokkeloinen. Ohjeet kielikeskukseen pääsemiseksi on kokonaisen sivun mittaiset, pitää mm. kääntyä kahvilan jälkeen oikealle, nousta pari porrasta, kääntyä taas oikealle, kävellä käytävän päähän, ottaa sieltä hissi (koska kaikki hissit ei luonnollisestikaan mee samoihin paikkoihin), nousta seitsemänteen kerrokseen, kävellä käytävän päähän, ja siellä pitäisi jossain olla ovi 716. No onhan se ovi siellä.

Tunnilla oli ihan hauskaa kuumuudesta huolimatta. Opettajat on hyviä ja mukavia, ryhmässä on ihan kiva tunnelma ja taso tuntuu nyt ekan tunnin jälkeen sopivalta. Lisäksi meillä on kaikkia kivoja ekskursioita, kuten viinin- ja juustojenmaisteluretki keittotaitoakatemiaan huomenna. Kuulostaa hauskalta!

Tuuli

Finanssimaailman pääkaupunki raportoi

GO TUULI! Mahtavaa toimintaa nettiyhteyden aktivoimisessa!

Ja mä oon täällä Zürichissä tosiaan yhdeksän päivää. Voi juma täällä on kaikki kallista. Täällä on siis kaikki kuuluisat sveitsiläiset pankit, ja pääkadun alla on holvitolkulla natsien varastamaa kultaa. Ehkä. Kaikesta huomaa, että rahaa on. Nettiyhteys maksaa halvimmillaan 8e/tunti (nyt olen kirjaston katalogikoneella, jossa lukee kissan kokoisin kirjaimin NO PRIVATE E-MAILING, mutta mä en tajuu sitä kun oon ulkomaalainen...), ja esimerkiksi pizza ihan tavallisessa kulmapizzeriassa 10e. Tähän mun kurssiin kuuluu siis onneksi ilmainen ruoka ja majoitus.

Käteisessä sveitsiläiset eivät tosin ole mitään eksperttejä. Olen nähnyt aika monenlaista monopolirahaa maailmalla, mutta sveitsin frangit vievät kyllä voiton kaikesta. Oranssit, vaaleanpunaiset ja neonvihreät setelit on kuvioitu sekavilla naamakuvilla, jotka näyttävät siltä, että niitä pitäisi katsoa 3D-laseilla.

Sankari-insinööri!

Vitsi mä olen insinööri! Mä sain meidän nettiyhteyden toimimaan! Mä olen paras ja kuningas ja super. Haluatteko kuulla miten se kävi? Kerron sen kuitenkin, halusitte tai ette.

Olin taas tänään jo kokeillut varmaan kymmenen kertaa jos toi typerä yhteys toimisi. No ei toiminut. Sitten ajattelin näppäränä tyttönä kokeilla, jos modeemin puhelinjohto olisi vaan huonosti seinässä. Otin johdon päästä kiinni ja vedin, ja koko pistorasia irtosi seinästä. Siis koko rasia. Siihen jäi vain reikä. Ei mitään johtoja tai sellaista. No sitten irroitin pistokkeen rasiasta, teippasin rasian kiinni seinään ja laitoin pistokkeen toiseen puhelinpistorasiaan jonka löysin eteisestä. A vot! Pari klikkausta tietokoneen ohjelmissa ja johan toimii. Vitsi mä oon paras!Lapsellisen yksinkertaista. (No kyllä mä onnistuin jo mämmimään meidän langattoman netin salasanan, joten joudun kokeilemaan sitä joka kerta kolmesti, kunnes se kysyy mun salaisen salasananunohduskysymyksen...)

Huomenna alkaa koulu toden teolla. Kirjoittelen siitä lisää sitten. Ja illalla tulee myös äiti ja isä. Ne tuo mun uuden puhelimen. Himmeää. Lisäksi ne tuo myös noin 30 kiloa meidän vaatteita ja muuta rojua, kuten silitysraudan ja kiikarit. Kaikkea sitä voikin vuoden aikana tarvita.

Tuuli

PS. Hanna-Kaisan kanssa oli hauskaa, ei me menty elokuviin, vaan juotiin sen sijaan kaljaa ja rose-viiniä. Hanna-Kaisa oli myös meillä käymässä, istuttiin parvekkeella. Kerrassaan viehättävää. Ja nyt illalla en kyllä tiskannut astioita. Ha haa.

Yksin aamulla

Arho lähti sitten Sveitsiin. Luulen et se on siellä yhdeksän päivää, en oo ihan varma itse asiassa, mutta eiköhän se selviä viimeistään sitten, kun se soittaa ovikelloa (Arho jätti avaimensa mun vanhempia varten).

Mutta mä olen selviytynyt ensimmäisestä aamusta ilman Arhoa ihan kelvollisesti. Söin aamiaistakin, ja jopa tiskasin (yleensä Arho huolehtii tollaisista käytännön asioista). Esimerkiksi viimeksi kun Arho oli Ruotsissa, söin ensimmäisenä päivänä illalliseksi suklaata ja kaljaa. Sen jälkeen aloin käydä ulkona syömässä. Ehkä muuten sen takia Arho tekikin tosi ison annoksen kuskusia eilen illalla, se arvasi että muuten mä joko oon nälässä tai syön ravintolassa. Ovelaa…

Tänne ei kuulu yhtään mitään uutta. Netti ei edelleenkään toimi, typerä kapistus. Oon oppinut vihaamaan tota France Telecomin harmaata lifebox-laatikkoa, jonka kautta meidän pitäisi päästä jälleen tiedon valtateille. Mut ei, se vaan vilkuttaa typerää punaista valoaan. Ääh.

Mulla on vähän kädetön olo, kun en tunne täältä oikein ketään, en pääse nettiin eikä mulla oo puhelintakaan vielä. Se onneksi tulee jo keskiviikkoiltana. Olen kyllä sopinut vanhanaikaisen rendez-vousin Hanna-Kaisan, Pekan kaverin, kanssa seitsemäksi ruokakaupan eteen. Mennään siitä elokuviin. Hanna-Kaisa on juuri aloittanut opiskelun täällä yksityisessä teatterikoulussa, ja muutti itse asiassa ihan tosi lähelle meitä muutama päivä sitten. Törmäillään siis varmasti vastaisuudessakin.

Katsotaan kirjoittelisiko se Arhokin sieltä maailmalta, olisi kiva tietää miten sen junamatka meni. Se kuulosti nimittäin hauskalta: TGV-luotijunalla Pariisista Zürichiin. Mahtavat maisemat varmasti!

Tuuli

Hiiteen France Telecom

Meidän maailman typerin nettiyhteys ei toimi. Sen piti alkaa toimia perjantai-iltapäivänä, ja me oltiin tietty jo perjantaiaamuna innokkaina sitä asentamassa. No eihän siitä mitään tullut, ja lopulta selvisi, että yhteys ei vaan ole auennut vielä. Käyttöohjeissa sanotaan, että älkää hätäilkö, odottakaa kärsivällisesti vähintään kahdeksan päivää, ja sitten voitte soittaa tähän meidän palvelunumeroon. Kärsivällisesti! Kahdeksan päivää! Nyt me on luonnollisesti kokeiltu keskimäärin 15 kertaa päivässä että jos se vaikka toimisi. Ei toimi.

Meidän asunnon vieressä on Père Lachaise -hautausmaa. Sinne on haudattu kaikkia kuuluisuuksia, kuten Oscar Wilde ja Edith Piaf ja muita. Se on ihan valtavan iso, ja siksi noiden kuuluisuuksien hautojen löytäminen on aika hankalaa.

Jim Morrisonin hauta me kuitenkin onnistuttiin näkemään. Se oli eristetty nauhalla ja siellä oli erikseen vartija; siellä on kai tapahtunut hautausmaan arvolle sopimattomia asioita. Uusgoottilaiset haudat on muuten todella tyylikkäitä verrattuna suomalaistyylisiin ankeisiin hautakiviin. Niiden kaataminenkin on aika paljon hankalampaa.

Tuuli

Koulu alkoi, riemuitkaa!

Takana ihka ensimmäinen ranskantunti. Tosin meillä oli vaan lyhyt koe, jonka perusteella meidät jaetaan tasoryhmiin sitten varsinaista ranskankurssia varten (meni aika hyvin, taisin olla paras tai toiseksi paras;). No joo, tästä tää alkaa joka tapauksessa.

Tapasin myös ensimmäistä kertaa muita vaihtareita. Vaikuttivat ihan mukavilta, paljon espanjalaisia ja saksalaisia. Yhteinen kieli on kuitenkin ranska. Ihan hyvä, sitähän tänne on tultu oppimaan. Tää ranskankurssi on yhteinen koko Sorbonnen vaihtareille, enkä ainakaan vielä tavannut muita, jotka olisivat tulossa opiskelemaan mun tiedekuntaan (Sciences humaines et sociales).

Olivat muuten laittaneet mut opiskelemaan lingvistiikkaa täällä Pariisissa. Sen sai onneksi vaihdettua ongelmitta, nyt olen ihan kiltisti sosiologian maisterivaiheen opiskelija. Jäin kuitenkin miettimään, että mikäköhän se meidän laitoksen kontakti tänne Pariisiin on, kun yhteyshenkilönäkin on lingvistiikan professori. Noo.. Tää on pientä :)

Kuulumisiin,
Tuuli

Kenraali Renault ilmoittautuu palvelukseen

Tervetuloa – vihdoin – Pariisin seikkailuistamme kertovaan blogiimme. Nyt on viikko asuttu täällä, ja on jo aika aloittaa kirjoittaminen. Viivästyksiä on aiheuttanut nettiyhteyden hankkiminen ja siihen liittyvä byrokratia. Ei se kyllä toimi vieläkään. Nyt on sentään saatu jo sopimus tehtyä ja modeemi kotiin. Päivänä minä hyvänsä..

Muuten asiat ovat kyllä hoituneet odotettua jouhevammin. Asunto on mukava, ja paperiasiat hoituivat välitystoimiston kautta kivuttomasti. Meillä on pieni kaksio, ehkä 25m² tai vähän enemmän. Kuudennessa kerroksessa, ja ei hissiä. Noin 102 porrasta, vaikka ei meillä lasketa. Parvekkeelta on näkymä pienelle sivukadulle – joko tosi kaunis, tai sitten vähän vähemmän, riippuu näkökulmasta.


Sisustus on 100% Ikeaa. Aika kotoisa tunnelma siis! Vähitellen on saatu siivottuakin – parhaillaan Tuuli vaeltaa ympäri asuntoa pölyrätin kanssa etsien otollisia kohteita. Pyykinpesukone on jo siivottu (?). Täällä on kunnolliset kodinkoneet, ja hyvin varusteltu keittiö, joten kyllä tästä mielellään kalliin vuokran maksaa. Etenkin nyt, kun on kuullut paikallisten tarinoita asunnonhankinnan vaikeudesta. Kaikki suomalaisista opiskelijoista paikalliseen pankkivirkailijaan ovat ihmetelleet, kun olemme kertoneet miten helposti asia hoitui. Olohuoneessa on hyvä vuodesohva, joten tervetuloa visiitille vaan kaikki.

Erityisen nopeasti olemme sopeutuneet pariisilaiseen leipäkulttuuriin. Joka kulmassa on oikeasti leipomo, ja patonki on oikeasti tosi hyvää. Tuore, lämmin leipä maistuu näin syyskuun lämpimillä – parhaina päivinä on ollut 30ºC.


Jeh. Omaan pariisilaistumiseeni tulee nyt pieni tauko, kun lähden viikoksi kesäkouluun Zürichiin. Blogin ylläpito jää siksi aikaa perhe Uotilan vastuulle, kun Tuulin vanhemmat tulevat käymään poissa ollessani. No, jos nettiyhteys kotoa toimii, niin päivityksiä varmasti tulee.

Arho